Ilkka Auer

”Itse asiassa kuultuna kuultava kertoi seuraavaa” – lause, jolla aloitin Russarön linnakkeen kirjurina kaikki esitutkintapöytäkirjat noin tonnin painoisella, ikivanhalla kirjoituskoneella. Pitkä ja ytimetön omaelämäkerta seuraa… Synnyin Porissa, karhujen kaupungissa vuonna 1966. Kuuleman mukaan elon tiellä tallaaminen oli vähällä loppua jo runsaan vuoden iässä kun molskahdin Porin vesitornin puistossa olevan altaan pohjaan valjaissani. Isä minut sieltä sukelsi ja tässä sitä ollaan, kirjoja kirjoittamassa.

Muutimme tietääkseni jo 60 luvun lopussa Oulunkylään, Helsinkiin. Siellä kävin opinahjot kansakoulusta Oulunkylän legendaariseen Pop/Jazz yhteiskouluun. Myllerrysten ynnä muitten kautta päädyin sitten 80 luvun alussa asumaan Espooseen, tarkemmin sanottuna viehättävään ja merenläheiseen Soukkaan. Kaksi viimeistä lukiovuotta kuljin sitten 30 kilometrin matkan kouluun joka aamu ja joka ilta sieltä takaisin. Samoihin aikoihin luokkakaverini tutustutti minut Fantasiaan (isolla äffällä). Bussimatkoilla oli ainakin aikaa lukea kirjoja.

Viimeiset lukiovuodet kuluivatkin sitten enemmän kauhukirjallisuuden, D&D sääntökirjojen, Dragoneitten, White Dwarfien ja muitten pelilehtien ja tietenkin Dragonlance –sarjan kuin opiskelun parissa. Se johtikin sitten lähes joka viikonloppuiseen pelikierteeseen, joka taukosi vain armeijan vuoksi ja jatkui heti sen loputtua. Luin ahmimalla kauhua, fantasiaa ja historiaa, suunnittelin omaa peliä ja tein seikkailuita toisensa perään. Opiskeluista ei sen enempää. Olisi sitä kai ahkerampikin voinut olla.

Pelien loppuminen alkoi johtaa pään räjähtämistä ennakoivaan ideoitten ylitarjontaan, jota oli pakko alkaa purkaa kirjoittamalla tarinoita. Aluksi kirjoitin vain omaksi huvikseni, mutta sitten sain aikaan vihdoin tarinan, joka paisui ja paisui. Siitä muodostui sitten Fenris ja jäänoita –tarina, jonka lähetin muutamalle kustantajalle ja painelin lomalle Portugaliin juuri niihin aikoihin kun WTC iskut tapahtuivat. Kauan loman jälkeen Anne Luukkanen Otavalta otti yhteyttä käsikirjoituksesta kiinnostuneena ja tässä sitä nyt ollaan. Kirjailijana. Haaveena se, että jonain päivänä kirjoittaa voisi kokopäiväisesti.

Miksi sitten fantasiaa? Ja miksi juuri tällaista fantasiaa? En pidä liian tiukoista genremäärityksistä, mutta valitettavasti Moraalinen Enemmistö haluaa sijoittaa kaikki kirjat (ja musiikin) johonkin tiettyyn lokeroon – ja mitä pienempi lokero sen parempi. Omasta mielestäni kirjoitan suurin piirtein perinteistä fantasiaa. Sellaista, missä on kliseitä (hyi), hirviöitä (hyihyi)- ja miekkoja (triplahyi). Kirjoitan sitä lähinnä sen vuoksi, että tunnen maailman, josta kirjoitan ja nautin fantasiani rajattomuudesta ja puhtaudesta. On haasteellista luoda kaikki itse ja saada se silti edes jollain lailla uskottavaksi ja mahdolliseksi. Se ei ole helppoa. Nykymaailmaan sijoittuvia kirjoja kirjoittavilla on se etu, että heille ”kaikki” on valmista. On historia, kartat, tapahtumat, roppakaupalla taustamateriaalia ja henkilöitä. Sitä ei välttämättä oman maailmansa luovalla ole.

Tulenko aina kirjoittamaan fantasiaa? Todennäköisesti en, en pelkästään fantasiaa. En siksi, että se kyllästyttäisi, tai ideoitten puutteesta. Syy, miksi todennäköisesti tulen kokeilemaan muutakin on pelkästään se, että minulla on aiheita ja ideoita myös muuhunkin kuin fantasiaan. Scifiin en koske kymmenjalkaisella kepilläkään, mutta kauhuun haluaisin kyllä paneutua ainakin yhden tai kahden romaanin ajaksi.

Kunhan aikaa vaan riittäisi. Ajanpuute on pahin viholliseni. Saisipa sitä kaupasta, mielellään sellaisissa muoviin käärityissä tukkuperhepakkauksissa. Ei tarvitsisi olla edes laatuaikaa. Halpa riittäisi, kunhan sitä olisi vain pirun paljon.

Siinähän se. Pääpiirteittäin. Lisää tulee jos on tullakseen. Ehkä jopa blogin muodossa, kuka tietää. Palautetta kirjoista otan vastaan mielelläni ja vastaan parhaani mukaan, jos joku minulle fanipostia lähettää. Osoite on: ilkka(miukumauku)sysilouhi.com.