LUMEN JA JÄÄN MAA SARJA
Kirjoittamisesta
Lumen ja jään maa sarja on neliosainen
fantasiaromaanisarja, jonka kirjoittamisen aloitin joskus vuoden 2000 –paikkeilla. Kirjasarja sai alkunsa noin 20 sivuisesta
novellista – Nonna ja Fenris. Kirjoitin sen Minni –nimiselle
tytölle lahjaksi. Lahjasta pidettiin kovasti ja sille haluttiin jatkoa. Niin
jatkoin tarinan kirjoittamista. Sen saavutettua lähes romaanin mitan, nimesin
sen uudelleen Fenris ja Jäänoita –nimiseksi. Kaikki
tarinan lukeneet pitivät siitä ja kannustivat sen lähettämistä kustantajille.
Otava tarttui tilaisuuteen.
Muokkasin käsikirjoitusta fantastisen ja ällistyttävän
ammattitaitoisen Anne Luukkasen kanssa runsaan vuoden, jonka jälkeen
esikoisromaanini tuli ulos uudella nimellään Sysilouhien sukua. Kirjakaupassa
en uskaltanut edes koskea kirjaan, muun muassa siitä pelosta, että huomaisin
jonkin valtavan virheen siitä saman tien.
Sysilouhien suvusta saamani palaute on ollut niin
rohkaisevaa – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, että rohkenin jatkaa
suunnitelmien mukaan ja kirjoittaa sille jatkoa. Alun perin tarkoituksenani oli
luoda ennalta määräämätön määrä tarinoita, mutta suunnitelma kiteytyi sittemmin
neljän kirjan sarjaksi. Varjoissa vaeltaja oli seuraavana vuorossa ja sen
valmistuttua aloin muutaman kuukauden loman jälkeen kirjoittaa kolmatta osaa.
Tarinasta
Alun perin koko tarina lähti liikkeelle vuosia vanhasta
suunnitelmasta. Loin 90 luvun puolessavälissä Wyrmia roolipeliä varten lyhyen
tarinan nimeltään Hyinen hauta. Sen tarkoituksena oli toimia peliskenaarion
runkona. Päähenkilönä oli Noridiumin pohjoisosaa hallitseva Jäänoita, jota
etelässä pidettiin julmana, kylmänä ja pelättynä taruna. Skenaario jäi
tekemättä, mutta tarinaidea jäi henkiin. Ajatuksena oli kääntää paha ja hyvä
asetelmaa hieman päälaelleen ja osoittaa se, kuinka vääriä luulot ja uskomukset
tavallaan ovat, ennustuksineen päivineen. Halusin luoda tarinan, jossa
päähenkilönä olisi hahmo, jota yleisesti pidettäisiin ”pahana.” Sellainen
henkilö, joka useissa fantasiasarjoissa olisi juuri se, jonka hyökkäämistä ja
maailmanvalloitusta vastaan varsinainen sankari taikamiekkoineen
lähetettäisiin. Toivottavasti olen onnistunut.
Jatkosta
Nonnan ja Fenriksen tarina päättyy neljänteen osaan.
Lumen ja jään maahan sijoittuvia romaaneita saatan tulevaisuudessa kirjoittaa
vielä lisää, jos kiinnostusta niihin lukijoilta ja kustantajalta löytyy. En
sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, että joskus vielä tekisin Nonnasta romaanin
hänen myöhemmistä vaiheistaan, mutta toistaiseksi sellainen ei ole
suunnitelmissa. Lumen ja jään maa pysyy kuitenkin hengissä, eikä mikään ole
niin varmaa kuin epävarma.